Finlex

Opas kokeilulakien valmistelun tueksi

Tukea kokeilulakien valmisteluun

Voit linkittää suoraan otsikkoon kopioimalla osoitteen selaimen osoitepalkista.

Kokeilulainsäädäntöä valmisteltaessa huomioitavaa

Lainvalmistelusta yleisesti

Hyvään lainvalmistelutapaan kuuluu, että ehdotuksen vaikutukset on arvioitu, suhde muuhun lainsäädäntöön on selvitetty, ja eri tahoja on tiedotettu hankkeesta ja heille on varattu mahdollisuus ottaa esitykseen kantaa. Valmisteluprosessiin on sisäänkirjoitettu myös vaatimus siitä, että säännelty toiminta on perustuslainmukaista – kohtelee kansalaisia yhdenvertaisesti, turvaa tasapuolisesti kaikkien oikeusturvaa, ei osoita perusteetonta etua eräille toisten kustannuksella, eikä loukkaa kenenkään perusoikeuksia.

Saadaksemme luotettavaa tietoa erilaisten yhteiskunnallisten valintojen vaikutuksista joudumme kohtelemaan ihmisiä keskenään eri tavoin ja näin poikkeamaan muodollisesta yhdenvertaisuudesta. Uskottava yhteiskunnallinen kokeilu, jonka tuloksilla on merkitystä laadukkaan säädösvalmistelun ja toimintapolitiikan kehittämisen kannalta, on tutkimuksellisesti rakennettu ja toteutettu ja sen riskit on arvioitu. Tutkimuksellisissa koeasetelmissa on huomioitava tutkimusetiikka sekä varmistettava laadun ja oikeudellisten reunaehtojen toteutuminen (valtioneuvoston kanslian 21.9.2017 julkistama selvitys). Laajan asiantuntijajoukon yhteistyönä tehty linjaus keskittyi erityisesti perustulokokeilun kaltaisiin yhteiskunnallisiin kokeiluihin. Selvitys antaa eettisten ohjeiden lisäksi käytännön ohjeita tutkimuksellisen kokeilun laadukkaalle suunnittelulle ja toteutukselle ja sellaisenaan sitä voi suositella kaikille kokeiluja suunnitteleville.

Kokeilut eivät tutkimuksena eroa muusta laadukkaasta tutkimuksesta. Niissä noudatetaan mm. samoja eettisiä periaatteita. Ihmistieteellisen tutkimuksen etiikan linjan Suomessa määrittelee Tutkimuseettinen neuvottelukunta. Tutkimuseettiset ohjeet velvoittavat ihmistieteiden alan tutkimusmenetelmiä käyttäviä tutkijoita. Sen julkaisemat eettiset periaatteet kattavat hyvin suuren osan myös yhteiskunnallisiin kokeiluihin liittyvistä eettisistä kysymyksistä.

Lainvalmisteluprosessi sisältää aina esivalmistelun (1), jonka kuluessa otetaan muun muassa kantaa siihen, onko asiassa tarpeen valmistella säädös. Tämä esivalmisteluvaiheeseen kuuluva ratkaisu on tehtävä myös silloin, kun harkitaan kokeilun käynnistämistä. Onko kokeilu toimeenpantavissa ilman lainmuutoksia vai edellyttääkö kokeilun toimeenpano erillistä kokeilulakia? Kokeilu taas omasta puolestaan tuottaa luotettavaa tietoa kokeilun jälkeen mahdollisesti käynnistettäville lainvalmisteluhankkeille. Kokeilua harkittaessa on siten tärkeää selvittää, miksi kokeilu olisi tarpeen, mitä tarkasti ottaen olisi tarpeen kokeilla, mistä seikoista on tarpeen saada kokemusperäistä tietoa, miten tuo tieto olisi hankittavissa, missä menettelyssä tieto analysoidaan, miten tulokset raportoidaan jne. Vastauksista tämänkaltaisiin kysymyksiin seuraa vastaus siihenkin, edellyttääkö kokeilun toimeenpano erillisen kokeilulain säätämistä, vai onko kokeilu toimeenpantavissa ilman lain muutoksia esimerkiksi käytäntöjä kehittämällä, tiedottamalla ja kouluttamalla.

Jos kokeilusta on säädettävä lailla, on työ tehtävä hyvää lainvalmistelutapaa noudattaen ja lainvalmistelusta annettujen ohjeiden mukaisesti pitäen kuitenkin mielessä, että yhteiskunnan toiminnan kannalta suuren ja periaatteellisesti tärkeän peruslainsäädännön valmistelu vaatii sen tekijöiltä enemmän kuin jonkin pienimuotoisemman hankkeen valmistelu. Hyvän lainvalmistelun periaatteisiin kuitenkin aina kuuluu, että

  • valmistelu perustuu luotettavaan ja oikeaan tietoon, että
  • valmistelu on avointa, että
  • valmistelun käytännön työstä huolehtivat ammattitaitoiset virkamiehet, että
  • valmistelutyön poliittinen ohjaus on oikea-aikaista, että
  • valmisteluhanke toteutetaan asian luonteen ja laadun vaatimalla tavalla, että
  • valmistelulle varataan sen vaativuuden edellyttämä aika ja että
  • hankkeelle osoitetaan sen vaatimat valmisteluresurssit.

Tämä ohje yhdessä Hallituksen esityksen laatimisohjeen (HELO-ohje) ja Lainkirjoittajan oppaan kanssa antaa hyvän perustan tilanteisiin, joissa on valmisteltava erillinen kokeilun mahdollistava laki.

Hyvän lainvalmistelun periaatteiden mukainen toimintamalli osaltaan varmistaa myös tutkimuseettisesti korkeatasoisen ja luotettavaa tietoa antavan kokeiluasetelman muodostamista. Siten hyvän lainvalmistelun periaatteiden toteutumisesta huolehtiminen tukee kokeiluiden yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamista.

Seuraava jakso:

Sisällysluettelo Sulje