Finlex

Opas kokeilulakien valmistelun tueksi

Tukea kokeilulakien valmisteluun

Erilaisten kokeilujen käyttö oikean ja luotettavan tiedon hankkimiseksi pysyväisluonteisempien ratkaisujen tekemistä varten on lisääntynyt.

Kokeiluja suunniteltaessa on muistettava, ettei viranomaistoiminnassa tai muussa julkisen vallan käytössä voida kokeilutarkoituksessakaan poiketa lain vaatimuksista, ellei tällaisesta mahdollisuudesta ole lailla säädetty. Kokeilut ovat yleensä merkityksellisiä myös perustuslaissa turvatun yhdenvertaisuuden kannalta.

Tähän ohjeeseen on lainvalmistelijoiden avuksi koottu perustuslakivaliokunnan käytännön pohjalta tietoa kokeiluja mahdollistavaa lainsäädäntöä valmisteltaessa huomioon otettavista oikeudellisista seikoista.